Viime aikoina ei ole oikein riittänyt intoa päivittää blogia. Ajattelin kuitenkin antaa pienen elomerkin...
Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt töitä ja käynyt kiipeilemässä, eli ei paljon uutta. Elokuun alussa saan tietää jatkoajastani täällä CERN:issä ja mahdollisesta diplomityöpaikasta. Todennäköiseltä kuitenkin vaikuttaa että saan uuden työsopimuksen. Sitä odotellessa. Jokatapauksessa tulen Suomeen käymään syyskuun alussa. Palaan asiaan kun on taas uutta kerrottavaa.