Jälleen kerran käynti Verbierissä takana. Perjantai ilta, "pari kaljaa pubissa" ja hieman kankea herääminen lauantaiaamuna ei kuitenkaan estänyt sankaritekoja. Päätettiin kankeudesta ja väsymyksestä huolimatta lähteä pienelle haikille eli la Chauxin puolelta skinnailemaan Gentianesta päin. Ajatuksena että jos voimat loppuvat niin pystyyhän sitä aina käntymään ympäri ja lähtemään kylille. Ihmeen kaupalla ennätyshitaan haikkailun jälkeen löysimme itseämme Gentianekselta. Siinä sitten noin puolen tunnin pohdiskelun jälkeen pääätimme että Mofon etuseinä on sen verran kivan näköinen että mennään nyt hieman pidemmälle. Pääsihän siellä jopa muutaman käännöksen tekemään.
1102799.jpg
Sakke taittelee skinit kasaan ja reppuun.
1102845.jpg
Aurinko ehti melkein laskemaan ennen meitä.

Päästyämme takaisin Verpparin kylään, pimeässä on hauskaa laskea, väsytti jo ja paljon. Kaikenkaikkiaan mukava kauden ensimmäinen haikki.